Toiminnan esittely
|
|
Kanerva ja Draumur, Leila, Mirkka ja Pjakkur. |
Tallin ja koko yrityksen johdosta vastaa Leila Salovaara. Leila on Suomen Islanninhevosyhdistyksen perustajajäsen ja kouluttautunut ensimmäisten suomalaisten joukossa Islanninhevostuomariksi vuonna 1988. Tämän jälkeen hän on toiminut tuomarina lukuisten Suomessa pidettyjen kilpailujen lisäksi kansainvälisissä kilpailuissa ulkomailla. Samoin hän kouluttautui ensimmäisten joukossa Islanninhevosratsastuksen B-ohjaajaksi.
|
|
Pirteä tallin vartija. |
Tallin kehittämisessä ovat mukana myös nuoremmat voimat, Leilan tyttäret. Mirkka Ahonalan hevosharrastus alkoi jo 6 kuukauden iässä, jolloin taloon tuli ensimmäinen islanninhevonen. Mirkka on perheen aktiivikilpailija, joka on kilpailuttanut kaikkia niitä hevosia, jotka ovat heiniään ansainneet myös tuntitoiminnassa. Eniten kisakenttiä Mirkkan kanssa on kiertänyt pikkuruuna Pjakkur eli Skidi. Mirkkan harrastus kasvoi ammatiksi ja niinpä hän valmistui ratsastuksenohjaajaksi Ypäjältä. Perheyrityksen lisäksi Mirkka jatkaa opiskelujaan Ypäjällä tavoitteena saada Ratsastuksenopettajan ammattitutkinto.
|
|
Lumileikkejä yhdessä. |
Tallin yhteydessä toimii aktiivinen Suomen Islanninhevosyhdistyksen alainen paikalliskerho Brunka. Brunka ja Ófeigur tekevät laajamittaista yhteistyötä ja näin Brunka tarjoaa jäsenilleen paljon erilaisia tapahtumia ja koulutuksia vuoden mittaan.
Lisäksi tallin avustavana väkenä toimivat Kamomilla vuohi ja koirat Max, Jalo, Marlon, Marilyn ja Ansa sekä kissat Matti, Kellastus ja Syltty.
